[DX] Kelejä pitelee
[Date Prev][Date Next][Thread Prev][Thread Next][Date Index][Thread Index]

[DX] Kelejä pitelee



Olen taas perinteisellä joulu/kuuntelulomallani Ruovedellä.
 
Eräänlainen yllätys on ollut se, että kelejä on piisannut ihan riittävästi. Aurinko on pysynyt suhteellisen rauhallisena - verrattuna kuukauden-parin takaiseen aikaan. A-indeksi on on heilunut 10 tienoilla ja protonivuo -käppyrät ovat pysyneet 'kelitasolla'. 
 
Olen nyt kuunnellut sunnuntaista lähtien ja ensimmäistä lokia pyrin kirjoittamaan ensi viikonloppuna. Jonkinlaisia TA -kelejä on ollut keskipitkillä tähän asti jokaisena yönä ja/tai aamuna. Pääasiassa Kolumbiaan, mutta myös Keski-Amerikkaan ja USA:n etelävaltioihin. Toki kuvaan kuuluu, että asemat kuuluvat ikään kuin 'käsijarru päällä' eli ei mitään tykitystä. 
 
Tropiikkibanditkin ovat ilahduttavan hyvässä vedossa.
 
Ensi käden vinkkeinä voisi antaa pari asemaa:
- R Bayrak International uudella lähettimellään on suht helppo pala 6150:llä.
- R San Antonio, Callali (PRU) on kuulunut ihmeen hyvin 3375.1:llä jo 2300 jälkeen.
 
73 de PUL