[DX] pistelaskenta
[Date Prev][Date Next][Thread Prev][Thread Next][Date Index][Thread Index]

[DX] pistelaskenta



Ei näin sairasvuoteella (eikä paljon muutenkaan) jaksa lukea näitä pitkiä 
kirjoituksia. Siellä on monenlaista pohdintaa ja hyvää logiikkaa, mutta ne 
pitäisi ohjata maaluettelotoimikunnalle (ne menevät täällä paljolti 
hukkaan; onneksi toki arkistoituvat). Pj. on Esa Hänninen, osoite 
ejh@xxxxxxxxxxxx MLT on toiminut yli 40 vuotta ja heillä on rautainen 
logiikka perustella laskentatapansa. Se, onko se logiikka sitten aina 
oikea, on tietysti toinen juttu (olen esim. itse aina ihmtellyt noita 
enklaaveja). Tosiaan, katsomalla liiton sivuilta maaluetteloa pitäisi aika 
monet perusteet löytyä.

Toinen asia on, etttä älkää sotketko maalaskentaa ja asemalaskentaa. MLT 
pyrkii listaamaan kaikki maailman "maat" riippumatta niiden radiotoiminnan 
kulloisestakin tilassta). Maiden keräilyn pitäisikin olla varsin 
yksinkertaista.

Asemalaskenta on monta astetta hankalampaa. ALT tekee parhaanasa 
ylläpitääkseen toimivaa säännöstöä, mutta näissä asioissa milteipä mikä 
tahansa päätös aiheuttaa haukkuja (joskus kyllä myös kehuja). Itse en ota 
asiaan kantaa, vaan minusta on hyvä, että tuollaiset lautakunnat ovat 
olemassa, jollloin SDXL:n hallituksen ei tarvitse niitä pähkäillä.

73

RV
-- 
Risto Vähäkainu
koordinaattori
Helsingin yliopisto
Tietotekniikkaosasto/hallinnon sovelluspalvelut
p. 09-191 23133
mp. 050-529 2909
___________________________________________________________________________________
Tsekkaa HCDX:n uusi www sivu: http://www.hard-core-dx.com/
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
DX@xxxxxxxxxxxxx
http://dallas.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://dsl.org/copyleft/dsl.txt