[DX] KAIDX:n taru päättyy 1.1.2006
[Date Prev][Date Next][Thread Prev][Thread Next][Date Index][Thread Index]

[DX] KAIDX:n taru päättyy 1.1.2006



KaiDX Tiedote 31.12.2005:

Vuonna 1983 Kajaanissa perustetun SDXL:n alaisen paikallisosaston Kainuun DX-Kuuntelijoiden (KaiDX) toiminta päättyy vuodenvaihteessa 1.1.2006, koska kerholla ei ole toimivaa johtoa. Johtokunnan jäsenistä yksi on muuttanut pääkaupunkiseudulle, toinen on pitkällä ulkomaankomennuksella Indonesiassa, kolmas siirtynyt radioamatööritoimintaan ja puheenjohtajana olen ilmoittanut jättäväni oman paikkani 14 vuoden työrupeaman jälkeen henkilökohtaisista syistä. Uusia vastuunkantajia ei etsiskelyistä huolimatta löytynyt, joten kerhotoiminta on käytännössä sammunut.

Yksityishenkilöinä autamme edelleen mielellämme uusia harrastajia dx-kuuntelussa alkuun, mutta paikallisosaston toiminta on päättynyt ainakin toistaiseksi. Ongelmatilanteissa voi kääntyä myös Kainuun DX-neuvojana toimivan Simo S. Soinisen puoleen. Simon yhteystiedot löytyvät Radiomaailma-lehdestä ja SDXL:n nettisivuilta.

KAIDX:n nettisivuja päivitettäneen edelleen "kainuulaisten dx-kuuntelijoiden" nimissä ilman varsinaista paikallisosastoa. Mikään ei tietenkään estä KaiDX:n toiminnan uudelleen käynnistämistä, mikäli löytyy uusia innokkaita vetäjiä. Nykyisen johdon into on sammunut. KaiDX:n toiminnan loppumisen pyydän ottamaan huomioon SDXL:n vuosikertomuksessa ja muissa yhteyksissä.

Käytän tilaisuutta hyväkseni ja kiitän kaikkia kainuulaisia dx-kuuntelijoita kerhon eteen tekemästänne työstä. Voimme olla ylpeitä kunniakkaista perinteistä! SDXL:n järjestötoimintaa ovat Kainuussa ylläpitäneet 1970-1972 SDXK:n Paltamon paikallisosasto, 1977-1986 Paltamon DX-Kuuntelijat ja 1983-2005 Kainuun DX-Kuuntelijat. 

Kaikesta huolimatta TOIVOTAN KELIRIKASTA UUTTA VUOTTA 2006!

73 HAR


...................................................................
Luukku Plus paketilla pääset eroon tila- ja turvallisuusongelmista.
Hanki Luukku Plus ja helpotat elämääsi. http://www.mtv3.fi/luukku


___________________________________________________________________________________
Ennakkotilaa WRTH 2006 nyt:
http://www.amazon.com/exec/obidos/ASIN/0823059367/hardcoredxcom/
-----------------------------------------------------------------
DX mailing list
DX@xxxxxxxxxxxxx
http://arizona.hard-core-dx.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________

THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://dsl.org/copyleft/dsl.txt