[Date Prev][Date Next][Thread Prev][Thread Next][Date Index][Thread Index]
Re: [DX] Muutama kommentti talouskeskusteluun
Koska olen ollut liiton tilin/toiminnantarkastaja pitkähkön aikaa, niin
muutama kommentti:
* Talous on ollut vuosikausia riippuvainen valtionavusta. Pienen valtioavun
aikaan jäsenmäärän tasaisesti vähetessä meillä oli vuosikausia syömävelkaa,
eli edellisen vuoden menoihin käytettiin tulevan vuoden jäsenmaksuja. Kun
valtioapu saatiin nostettua aiemmalle tasolle muutamaksi vuodeksi, niin
ensin poistettiin oman pääoman miinus jonkin verran plussan puolelle ja
samalla päästiin tekemään varauksia. Eli ei sitä tuloa ollut
piiloitettavaksi saakka.
* Mikäli olisi ollutkin, niin ei olisi ollut mitään mieltä kehitellä
keinotekoisia tuloksen piiloittamiskonsteja. Kyllä ministeriöt katsovat nämä
tilit ja kekkuloinnilla on ollut eräissä yhdistyksissä erittäin lyhyet ja
karmeat jäljet.
* Ihan asiallista kommenttia on tullut kulusäästöistä ja etenkin näistä
ulkomaanmatkoista. Olen seurannut asiaan liittyviä linjakeskusteluita ja
konsensus on että pikkuvarakkaille keski-ikäisille ei enää matka-avustuksia
anneta. Eli menorakenne muuttuu tältä osin. Sen verran olen hiljaa
mielessäni vertaillut, että matkatuki on aika hyvin osunut niille jotka ovat
tehneet töitä joko lehden, tarvikepalvelun tai kesäkokousjärjestelyiden tai
muun isomman projektin parissa. Jos näitä työtunteja ja kohdennettuja
matkakuluja verrataan, niin aika pian huomaa hommia tehdyn todella
alhaisilla tuntipalkkioilla.
* Keräys on tietysti asia, johon jokainen osallistuu rahkeittensa mukaan.
Osallistumattomia ei kenelläkään ole oikeus irviä, mutta ihan kassatilanteen
projisointi puolustaa varakkaampiin kohdistuvaa positiivista ryhmäpainetta.
Eli kerätään nyt "kehitysrahasto", jota sulatellaan tänä ja tulevina
vuosina.
Terveisin
Lauri Niemi
SDXL, toiminnantarkastaja.
___________________________________________________________________________________
DX mailing list
DX@xxxxxxxxxxxxxxxx
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx
_______________________________________________
THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed
and/or modified under the conditions set down in the Design Science License
published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html