Ja hyväksyisin edelleen sen hirvistyksen (joka taannoin sai tyrmävastauksen kun sitä viimeksi esitin), että pistelaskentaan mukaan myös aikamerkkiasemat ja kaikki utility-asemat!
Tasavertaisina yleisradioasemien ohella!
Ja tasavertaisina rankkiin!
Minulla on muistikuva, että joissain keskisen Euroopan DX- kerhoissa noin tehdäänkin?
Ja jälleen tullee valtavaa marmatusta toiseen suuntaan. =)
Mielestäni vaadittaisiin vain pieni sanamuutos DX- kuuntelun määritelmässä.
Ei pelkästään yleisradioasemia, vaan kaikkia yleisradioasemia tai muuten yleishyödyllisiä (!) kaikille tarkoitettuja (!) asemia mitä radiosta tulee.
Tuo sana "yleis-" sulkee siten piiriinsä myös utilityasemat, jotka liittyvät merenkulkuun, ilmailuun tai säähän.
Se ei siis koske radioamatööriasemia.
Minusta jotenkin on hullua, että DX- Kuuntelija- lehden nimi muutettiin Radiomaailma- nimiseksi syystä, että se houkuttelisi muitakin kuin varsinaisia DX- kuuntelijoita.
OK!
Nyt sentään utility- kuuntelijat saavat ilmoitella lehdessä lokipalstalla omia havaintojaan.
Mutta kas, jos he vastauksia saavat kyseisiltä asemilta, ei liittomme huoli niitä mihinkään rankkiin.
Korkeintaan pyydetään, että lokipalstan lisäksi muodostakaa oma QSL- palsta, joka on erillään muusta DX- kuuntelusta ja ei rankkikelpoinen.
Minusta, EI näin, ei todellakaan näin.
Minulla ei ole mikään oma lehmä tai kanttura ojassa tässä jutussa.
Omistan vain kolmen aikamerkkiaseman QSL:t (ja minusta Etelä-Afrikan 4kW:n ZUO on HELMI!), mutta todella mielenkiinnolla joskus ilokseni kuulostelen NDB- majakoita!
Vanhan radioamatöörin (OH7UZ, lupa ei voimassa enää) sähkötystaito riittää vielä loistavasti noiden asemien hitaaseen sähkötys- identifiointiin. =))
Ja uskokaa tai älkää, NDB- majakoiden kuuntelu on uskomattoman jännää.
Jokusen vuoden kuluttua saavuttaa sen tason, ettei uusien kuuluminen olekaan niin helppoa.
Ja noiden asemien kuuntelu on Suomessa hirmuisen korkealla tasolla.
Katsokaapa lehtiemme lokipalstoja ja muodostakaa siitä käsityksenne.
Eli utility kunniaan.
t, 2314 MNi Hailuodosta