Hard-Core-DX.com: Heikki Aarrevaara - RIP

Heikki Aarrevaara - RIP

Thursday, September 26 2019






Hyvät ystävät,






minulla on ikävä tehtävä ilmoittaa, että pitkäaikainen läheinen ystäväni ja teidän useimpien tuntema Heikki Aarrevaara kuoli puolen päivän aikoihin tänään torstaina 26.9.2019. Heikille viime viikolla tehty umpisuolen leikkaus näytti aluksi menneen ok,
mutta tila huononi maanantaina. Keskiviikkoaamuna Heikki joutui koomaan ja tilanne todettiin jo tuolloin käytännössä toivottomaksi. Elämä laitteiden varassa katkaistiin tänään. 






Olin eilen sairaalassa ja keskustelin pitkään Heikin äidin ja myös muutamien muiden sukulaisten kanssa. Sovittiin, että olen myöhemmin yhteydessä heihin ja avustan asioiden hoitamisessa tilanteen mukaan.






Heikki oli, kuten tunnettua Suomen DX-Liiton toimistonhoitaja ja lehden päätoimittaja. Hän oli suunnitellut jäävänsä eläkkeelle ensi kesänä (hän oli 62-vuotias). SDXL oli jo hiukan miettinyt korvaavia järjestelyjä ja juuri työn alla olevan Radiomaailman valmistamiseen
oli jo saatu Jari Lehtinen työhön, koska Heikki oli sairaslomalla. Toivottavasti Jari selviytyy tilanteesta, vaikka paras neuvonantaja ei ole enää käytettävissä.






Muihin Suomen DX-Liiton tulevan toiminnan järjestelyihin palaamme myöhemmin.










suurta ystävää kaivaten










Risto Vähäkainu















___________________________________________________________________________________
DX mailing list
DX@hard-core-dx.com
http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx

0 comments



http://www.hard-core-dx.com/article.php?story=20190926211502957