Hard-Core-DX.com: Loki: 06.01.2022

Loki: 06.01.2022

Monday, January 10 2022





Joo, hyvä, että selvensit myös julkisesti. Oma vastauksesi oli
tarkoitettu myös yleisemmäksi kommentiksi ja ehkä myös
tyytymättömyyden purkaukseksi oman keskinkertaisen työn laadun
osalta. Tapaus taisi tässä olla niin, että asema määrättiin
lopettamaan, mutta mikään ei usein ole pysyvää, varsinkaan
lattareissa. Pitäisi pystyä myös ennustamaan tulevaa ja pystyä
arvioimaan, että puhuuko kirjoittaja totta, vai onko hänellä jokin
oma agenda asiassa ajettavana.





Julkaisuyhtiö ei ole ollut kovin iso, on ollut vain yksi
kokopäiväinen työntekijä! Vuoden 2000 jälkeen on kaksi toimittajaa
kuollutkin eikä korvaajia näillä kompensaatioilla ainakaan täysin
löytynyt, ja siitähän sitä kasaantumista sitten syntyy. Ja on
myönnettävä, että kyllä AM-puolella monissa maissa työnkuva on
viimeisen vuosikymmenen ollut aika negatiivinen: lähinnä kysymys
siitä, että miten raakalla kädellä asematietoja poistetaan, vaikka
viralliset listat sanoo ihan muuta.





Ehkä eniten on harmittanut, miten vähän Suomesta tuli korjauksia
kirjaan, julkisista vetoomuksista huolimatta. Itselläni homma
oikeastaan alkoi 80-luvulla, kun nyppi vuodesta toiseen julkaistut
selvät virheet. Tosin eivät sillin aina menneet edes perille,
siinä suhteessa uuden kustantajan aikana tilanne on korjaantunut.
Suomessa on joidenkin maiden osalta ihan huippuasiantuntemusta.
Mutta ehkä siinä on jotain joku muu -syndroomaa: mitäpä se mulle
kuuluu. Kaikkea uutisarvoista on vaikea löytää lokauksista, kun
muuallakin lokataan kuin Suomessa. Kysymyksiä sen sijaan tuli
mukavasti :-) Johtihan nekin toki joskus korjauksiin.





Minä ja muutkin olen kyllä täällä ja myös SDXL:n AM-listalla
lokauksia silloin tällöin kommentoinut. Kun lokaaja esittää
OLLissa suoran kysymyksen, missä hän odottaa vastattavan? Selkeitä
virheitä olen korjannut henk.koht. viesteillä ja jotkut ovat jopa
kiittäneet.





Parhain terveisin,





Mauno





Pekka Kostiainen kirjoitti 9.1.2022 klo
10:48:


cite="">



Moi OLLilaiset ja listalaiset,






Kun nyt on alkanut tulla useampiakin palautteita
Democracia-lokauksestani koskien tuota WRTH:n LA-osiota niin
yritän tarkentaa. Lokausta tehdessäni oli tarkoitus laittaa myös
hymiö tuohon perään mutta sitä mahdollisuutta ei OLL:ssa ole.
Tämä keissi selvensi ainakin itselleni miten sydänverellä tätä
harrastetta suoritetaan. Kaikessa sanomisessa pitää olla
nykymaailmassa äärimmäisen tarkka ja viimeiseen asti
pidättyväinen. On vuosikymmenien aikaan tullut usein ilmi miten
vakavasti kuunteluharraste otetaan. On erouhkauksia ym.
Kommenttia tehdessäni en tiennyt että (MR) on suurelta osin
ollut vastuussa LA-osiosta ja tehnyt sitä pitkään sydänverellään
ja minimipalkalla. Luulin että tein vain pienen "viattoman"
heiton isolle julkaisuyhtiölle, joka oli vielä suomenkielinen. 
Kyllähän kaikki tiedämme että nuo kirjan tiedot ovat jo
julkaisuhetkellä osin paikkansa pitämättömiä ja jo siinä valossa
luulin että OLL:in lukijat huomaavat että tässä ei ollut
tarkoitus loukata ketään.








Jo nämä muutamat palautteet ovat olleet minulle odottamaton
yllätys. Yleensähän lokauksia ei taideta missään OLL:in
ulkopuolella kommentoida. Oma DX-urani on uskoakseni
loppusuoralla ja kaikkinainen raportointi ollut jäissä jo
pitempään. Se onkin jättänyt kivasti aikaa pelkälle bandien
selailulle ja tehdä mahdollisimman tuoreita merkintöjä OLL:iin
jotta voisin auttaa muita aktiiveja uusimmilla huomioilla
lattaririntamalta. Itselläni oli lähes täydellinen WRTH-kokoelma
vuodelta 1971-2022 mutta olen luopunut nyttemmin osasta kun
köyhistä Andi-maista tuli kyselyjä voinko lähettää edellisen
vuoden kirjan. Näin tein muutamille kontaktihenkilöille. Kirja
oli aikanaan "Must" mutta olisiko se enää tulevaisuudessa ? 
Netistä ainakin itse olen löytänyt kaiken tarvittavan.






Olen ollut Maunoon henk. koht. yhteydessä kun laittoi surullisen
mailin ja ymmärsin että Maunokin on nyt käsittänyt lokaukseni
"pointin".






DX- terveisin


PK









face="Calibri, sans-serif" color="#000000">Lähettäjä:
DX <dx-bounces@hard-core-dx.com> käyttäjän
simo.soininen@pp.inet.fi <simo.soininen@pp.inet.fi>
puolesta

Lähetetty: lauantai 8. tammikuuta 2022 8.36

Vastaanottaja: Suomalaisten DX-lista
<dx@hard-core-dx.com>

Aihe: Re: [DX] Loki: 06.01.2022

 


Moi;



Jos miljoona tietoa on oikein, ei yhden
puuttuminen tunnu missään!

73 SSS


----Alkuperäinen
viesti----

Lähettäjä : mauno.ritola@gmail.com

Pvm : 07/01/2022 - 12:56 (G)

Vastaanottaja : dx@hard-core-dx.com

Aihe : Re: [DX] Loki: 06.01.2022














920 3.1. 0250-0355

EQA: HCAB1 R. Democracia, Quito.
Voi voi uutta ja viimeistä Werhoa -22. Tämä
asema puuttuu maanosalistalta sekä
taajuuslistalta, anteeksiantamatonta.
"Entretenida, noticiosa y musical, soy
Democracia". PK


Tällaisiin kommentteihin onkin mukava päättää
kahdenkymmenen vuoden WRTH-ura ;-)

Mauno


Risto Kotalampi kirjoitti
7.1.2022 klo 1:25:



Hei, 

Ohessa lokaukset edellisen 7 vuorokauden ajalta.

Ko. lokin saa myös Online Logista (log.hard-core-dx.com)
seuraavasti: klikkaa "hae", lisätty jälkeen: "2021-12-30 2200 UTC",
lisätty ennen: "2022-01-06 2200 UTC", klikkaa "Hae".

73!

Risto

PS. Tämä on automaattinen postitus. Jos havaitset siinä virheitä, laita
minulle sähköpostia.



___________________________________________________________________________________
DX mailing list
DX@hard-core-dx.comhttp://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx

0 comments



http://www.hard-core-dx.com/article.php?story=20220110191501254