Kuvia Uudenkaupungin Ihalasta
Viime vuosina Treen kaupunki on panostanut Ihalaan merkittävästi ja jopa vanhimmatkin rakennukset on nyt kunnostettu
Merellinen maisema tarjoaisi mahdollisuuksia oikeaan kalastukseenkin, mutta Tredxkiläiset ovat tyytyneet toistaiseksi BR-sintteihin.
Päärakennukset lännestä päin nähtynä. Etualalla näkyvä leikkimökki on varattu "mukilaisille"...
Erikoisuutena alueella ovat asuntovaunuparkit, osa jopa ympärivuotisessa käytössä
Nykyisin alue on laajentunut pohjoiseen päin ja käytettävissä on laadukkaita hirsimökkejä. Tässä useammankin kerran dx-käytössä ollut Ahven-mökki, jonka edustalla UKI76:n testaama roottorilla varustettu K9AY-antenni |
Antennivedon kannalta haasteellisin osuus on aina ollut alueen länsipuolelta ohittava Korsaarentie. Tie on yllättävän vilkas ja pitkälankojen viritys riittävän korkealle on aina ollut tarpeen. Sittemmin koksisyöttöjen käyttö on osin helpottanut tilannetta. Tässä "laajakulmakuvayritelmässä" JVH tähyilee lännen suuntaan Ihalan alueen näkyessä vasemmalla" LinkkejäJorma Mäntylän aiemmat Uki-kuvat vuodelta 1999. Ihala Google Maps -sivustolla, leirialue sijaitsee Lepäisten saaren koillisnurkassa.. Kuvat JMV & JVH 15.3.2008 |