..MUTTA [JTS]:NKIN viittaamasta esitteestä ja markkinoinnista. SDXL:n nykyisillä eli uusilla sivuillahan on moderaattorin ansiokas selonteko DX-kuuntelun nykyolemuksesta. Pahoin pelkään, että satunnainen lukija ehkä vain hämmentyy tuosta sinällään hyvin laaditusta teknojargonista.
Harrasteen nykyisessä markkinoinnissa ehkä tulisi lähteä siitä, mikä on lähellä tai tuttua ns. rivikansalaiselle. Vuosikymmeniä sittenhän populaarimusiikki oli nuorisolle lähellä sekä tuttua, tärkeää, ja popin sekä rockin perästä kai monikin meistä ajautui teini-iällään DX-harrastajiksi.
.. MIKÄ SITTEN OLISI lähellä, tuttua tai kiintoisaa nykynuorille?[JTS]:kin nosti esiin FM:n, uusien harrastajien aloitusväylänä. Aasina liitän sillaksi taivaanilmiöt: mm. revontulikuvaaminen on nykyisin hyvin suosittua, osin digikameroiden ja netin seurauksena. Niin ikään, tähtiharrastus lienee yhä populaaria, ja esimerkiksi näyttävimmistä meteoriparvista uutisvälineissä kerrotaan etukäteen.
Tuota kautta, vain esimerkiksi tematiikka:kuule tähdenlennot kotiradiostasi, vaikka taivas olisi pilvinen etkä tähteäkään näkisi, tai keskipäivän aurinko helottaisi hehtaarihahlolla.
Kansan kepeässä tajunnassahan meteorit kai yhdistyvät yöaikaan, ja joillekuille saattaisi olla yllätys, miten touhukkaasti tähdet tipahtelevat radiokanaville keskellä päivää.
..EDELLEEN, REVONTULISTA, auringon aktiivisuudesta, sään ääri-ilmiöistä ei liene kovin vaikea väsätä johdantoa radioaaltojen suuntaan. Kesällähän ei revontulia voi valoisuuden takia nähdä, mutta niitä voi kesälläkin kuulla radiostaan, aurorakelinä.
Harmi, ettei juurikaan enää ole ns. lälläriporukoita, jotka voisi italoihmettelyiltään helposti ujuttaa ulalle Essiä palvomaan.
73, IS At 14:55 27.5.2015, you wrote:
Puisevuus on usein myös makuasia... Samoin erilaiset kuva-aiheet.Käväisin SDXL:n etusivulla ja sohaisin hiirellä "Harrasteena radiomaailma"-esitteeseen (pdf).Esitteestä löytyy teksti: "Sen sijaan muutamassa maassa ulkomaanpalveluasema lähettää Suomeen suunnattuja ja suomenkielisiä ohjelmia lyhytaaltoalueella. Näitä lähetyksiä kuuntelemalla pääsee helposti mukaan lyhytaaltokuunteluun."Tuo on jo vuosia sitten vanhentunut. Minä en tiedä yhtään ulkomaanpalveluasemaa, joka lähettäisi suomeksi. Samaisella sivulla 8 on toki muutakin mikä ei enää pidä paikkaansa. (Tämä vain huomiona yhdestä sivusta.)Hyvän DX-kuunteluesitteen laatiminen on nykyisin paljon vaikeampaa kuin ennen vanhaan. Sanoisinpa että kuuntelun aloittaminenkin on tullut paljon vaikeammaksi. Helpot asemat ovat vähentyneet dramaattisesti, lähes poistuneet, ja paikalliset laajakaistaiset häiriöt ovat lisääntyneet. Entä millaisia ns. kotiradiot ovat nykyisin?Ehkä esitteessä pitäisi asettaa FM etusijalle, ja vasta sen jälkeen mainita alemmat taajuusalueet sekä selostaa ajantasaisesti mitä siellä on jäljellä. Mahdollinen aloittaja tekisi sitten valintansa faktojen perusteella. Nykyisellään tulee pettymys liian helposti.73 de JTS - - - On 27.5.2015 13:55, simo.soininen@xxxxxxxxxx wrote:Moi;hyvä Ilkka, jotain tällaista pitäisi netissä harrastuksestamme olla! Nyt kunvaltiolliset tuet SSS-hallituksen aikana lopullisesti siirretään muistojenjoukkoon, pitänee yhdistysten räväköityä ja lopettaa siipiveikkoina eläminen jamarkkinoiden häiritseminen. Mitäs jos olisi seksikkäitä QSL-kortteja esillä, ja niitähän voisi tehtailla lisää ja ihan pyytää tyttösiltä, joilla on kova tarve itsensä paljastamiseen.Radioaiheisia vitsejä, erityisesti rivoja, pitäisi olla runsaasti, Tomeille omaosastonsa, tiätty. Modernisaatiota parhaimmilaan! Kuka onneton on valinnut liittomme aloitussivun kuvan? Puisevuudesta 100 pistettä ja papukaijamerkki! Tarttis olla myös muutamalla kielellä valmis FM-kuuntelun perusteidenesittely, asemilla kun on varsin omalaatuisia käsityksiä asiasta tai yleensä eikäsitystä laisinkaan. Olisi myös mukava tietää, kuinka monta henkilöä on tällä postituslistalla ja kuinka moni on tilannut RM:n sähköisenäkin? 73 SSS ----Alkuperäinen viesti---- Lähettäjä: is.sit@xxxxxxxxxx Päivämäärä: 27.5.2015 2:19 Vastaanottaja: <dx@xxxxxxxxxxxxxxxx> Aihe: [DX] Osaatko kuunnella kaukoasemia? A-a-a-aarrrghh... Yle txt-tv, sivu 591. Haluatko kuulla tähdenlennon, oletko kuullut revontulien kaiun? Oletko koskaan yösydännä silmäillyt taivaalle, odottaen nähdäksesi tähdenlennon tai revontulien loimotuksen? Mutta on liian paljon katuvaloja ympärilläsi, et kykene näkemään. Toppaa tykkänää, älä mee ees pihalleis, vaa laita ratijo soimaa. Revontuli, tähdenlento tuo kaikunsa korviisi. Älä ota ees troppia, nauti vain troposta: Latviassakin on metkaa main stream -musaa. Olet käynyt Rhodoksella? Tai vaikkapa Alanyassa, Madridissa? Kuulit mukavasti humppaavan radioaseman, joka jäi mieleesi. Tiesitkö, että tuo sama radioasema voi kesällä ilmaston oikkujen ansiosta humpata kotiradiossasi? Essi on radioaaltojen ystävällinen haltia, joka kesäisin kantaa kaukoasemia suomalaisten radioihin aina Espanjaa, Israelia, Jordaniaa, Turkkia myöten. Osaatko kuunnella kaukoasemia? No on tämä niin penteleen vaikeaksi käynyt, että 70-luku jo on mennyt 40 vuotta sitten. Yhtä myyviä sloganeita, vieläkö on laajemminkin tarjolla? Osaatko? Ei osaatko, vaan haluatko. Tiesitkö, että. 73, IS___________________________________________________________________________________ DX mailing list DX@xxxxxxxxxxxxxxxx http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html
___________________________________________________________________________________ DX mailing list DX@xxxxxxxxxxxxxxxx http://montreal.kotalampi.com/mailman/listinfo/dx _______________________________________________ THE INFORMATION IN THIS ARTICLE IS FREE. It may be copied, distributed and/or modified under the conditions set down in the Design Science License published by Michael Stutz at http://www.gnu.org/licenses/dsl.html